Virkkausintoa mutta ei niinkään viimeistely

Saanko esitellä: Etana Elli ja Heppa/Poni, jonka nimi vaihtuu sen mukaan, millä tuulella Prinsessa sattuu olemaan. Ensimmäiset valmistuneet virkkaukseni Nicki Trenchin kirjasta Supersöpöt maskotit. Lisääkin on tulossa. Minulla on vain enemmän intoa virkata, kuin viimeistellä. Sukissakin pisimpään kestää lankojen päättely.

Nyt muiden virkkaustöiden viimeistelyä hidastaa myös parsinneulojen puuten. Ilmeisesti viimeistelyyn pitäisi käyttää vähemmän väkivaltaisia metodeja, ettei parsinneulat taipuisi muodottomiksi. Toisinaan vain pienten osien neulaaminen vaatii hieman kovempia otteita ja siltikään silmät ja jalat eivät välttämättä ole ihan niillä paikoillaan, joille ne olin alunperin aikonut.

Virkkaus on kuitenkin hauskaa ja vaikka tähän väliin viimeistelyn ohella otinkin tumpunkudontaprojektin palaan sen jälkeen varmaan maskottivirkkauksen pariin.

Pojalle etana on hyvin rakas. Illalla se pitää saada viereen ja yöllä ädin viereen kömpiessään tuo yleensä itkee, kun pieni Etana Elli ei löytynytkään mukaan. Äitiä ei sitä kyllä yöllä rupea etsimään.