Lunta

On se silti yhä kaunista, vaikka sitä alkaakin olla hieman liikaa. Lunta nimittäin ja jopa minulle liikaa, vaikka kaikki suhteellisuuden tajuni katoaakin, kun kyse on pipareista ja lumesta. Sitä ei vain enää tiedä minne sitä laittaisi. Se kauneus katoaa näiden käytännön ongelmien taakse. Ensimmäisessä kuvassa näkyy kuinka paljon sitä on katolla.

Etupihalle uppoaa nivusia myöten lumeen. Ei ole paljoa tullut kahlailtua lintulaudalle katsomaan tipujen eväitä. Näissä kuvissakin sitä lunta näyttää olevan paljon, mutta silti tuntuu, ettei se todellinen määrä näy kunnolla kuitenkaan. Lumivallit alkavat olla niin korkeita, ettei minun voimilla lunta enää niiden päälle nostella, mutta ei sitä lunta saa oikein minnekään muuallekaan. 

Porttia on turha enää yrittää sulkea ennen kevättä. Ei siis tule pidettyä koiria pihalla. Toisaalta eivät ne tuossa lumessa paljoa pystyisi tekemään, uppoaisivat vain hankeen ja tahtoisivat takaisin sisälle.

Tämän pikku mökin katolta on lumet tiputettu jo kertaalleen. Ennemmin kuitenkin tälläinen talvi, jossa kunnolla pakkasta ja kerrankin riittävästi lunta, kuin sitten sitä ainaista loskaa, pimeyttä ja räntää sekä satunnaisia pakkasia, jotka muuttavat tiet peilikirkkaaksi jääksi. Välillä kuitenkin ajatus hiipii jo kevääseen ja siihen kun tämä kaikki sulaa. Voi sitä kevät purojen, loskan ja ravan määrää. Millä kaiken saa koskaan kuivaksi?

Carcassonne

Tämä peli on viime aikoina ollut syy, miksi emme pääse ajoissa nukkumaan ja heräämme väsyneinä. Peli ei sinänsä kestä kovin kauaa, mutta jos sen aloittaa vasta puoli kahdeltatoista, on varmasti vasta puolen yön jälkeen nukkumassa. Peli on todella hauska, helppo ja koukuttava. Olemme pelanneet melkein joka ilta viime viikkojen aikana.

Kuvassa näkyvän pelin taisin minä voittaa niukasti, mutta eilen kärsin murskatappion.

Viimeisimmät virkkaukset

Edellisten virkkausten seuraksi on valmistunut nämä neljä kaverusta, Prinsessakissa, Jaakko-kissa, Prinsessamustekala ja Pupunen. Pupunen ei jostain syystä onnistunut aivan toisten tasoisesti. Jaakko-kissan housut ja mustekalan kruunut on tehty ilman ohjetta, muiden ohjeet löytyvät edelleen Vicki Trenchin kirjasta Supersöpötmaskotit. Prinsessa nimesi poikakissan Jaakoksi ja mielestäni se oli oikein hyvä nimi.

Ja mainittakoon nyt vielä, jos se ei mistään muusta ole tullut selville, että neiti neljävuotias elää hyvin vahvasti prinsessa vaihetta. Äiti ei aina niin jaksaisi.

Nyt työn alla on tiikeriraitasukat.

Pikainen Badtz-maru aplikaatioharjoitus

Osallistuin eräällä foorumilla Salainen Joulumuori-lahjavaihtoon. Oma joulumuorini lähetti minulle ihanaakin ihanammat vihkonkannet, jotka osottautuivat kauneuden lisäksi myös niin käytännöllisiksi, että päätin heti tarvitsevani niitä muutamat lisää. Minulla kun on aina useampia erilaisia vihkoja vaativia projekteja ja jostain syystä nuo vihkot eivät ole koskaan tarpeeksi, vaan niiden lisäksi kertyy aina kaikenlaista lippulappustakin.

Sain siis iloisen ompelupuuskan eilen illalla, jonka tuloksena tänään valmistui vihkonkannet. Materiaali ei ole ehkä kaikkein kaunein ja siksi päätinkin tehdä aplikaatioharjoituksena Badtz-marun kanteen. Lopputulos oli ihan kelvollinen, vaikka en mitään tukikankaita käyttänytkään ja valkoiset osatkin aplikoin laiskana vain mustalla. Seuraavaa projektia varten muistiin, että kaikki osat kannattaa ommella samalla värillä kuin kangas, ellei langalla ole tarkoitus tehdä eri värisiä ääriviivoja. Tehdessä oppii.

Lippulappuset pysyvät hyvin tallessa vihkonkansien taskuissa. Löysin tuonne hienon taustapahvinkin, vaikkei se mihinkään näykään. Pienen koiran mielestä kaikki Badtz-marut olivat hänen. Mitäpä äidit koskaan tarvitsisivat. Eivät ainakaan mitään hauskaa itselleen. Prinsessalle lupasin tehdä omat vihkonkannet, mutta totesimme heti alkuun, ettei meillä ole sopivaa kangasta (vaaleanpunaista). Kangaskauppaan käy siis tiemme.

Alalangan annoin olla laiskana vaaleanpunainen ja taustakuvastakin tuli aika hauska, vaikka eipä sekään mihinkään näy. Tuossa kuvassa kyllä kaikki ei niin suorat ompeleet näkyvät paljon selvemmin.

Lahjonta, kiristys ja uhkailu

Nehän ne ovat nämä perinteiset lasten kasvatus metodit. Meillä turvauduttiin arjen sujumisessa tarratauluun. Viidestä tarrasta sai kolikon ja kun taulu oli täynnä tarroja pääsi kauppaan ostamaan kolikoillaan jonkin lelun. Prinsessan kohdalla tämä toimikin ja tarroja kerätessään elämä prinsessan kanssa olikin suhteellisen helppoa useimpina päivinä. Prinsessa oppi jopa syömään salaattia, vaikka ei siitä kuulemma pidäkään. Tietenkin joukkoon mahtuu huonojakin päiviä, mutta niitä on aina. Ja hyvin Prinsessa ymmärsi, jos se oma huono käytös oli ollut sen tarrojen saamattomuuden takana.

Poika, joka sitkeästi väittää nykyään olevansa pieni koira ja käyttäytyykin niin, taas ei aivan päässyt vielä perille tämän taulukon tarkoituksesta. Toki, koska poika on pienempi, ei siltä aivan samaa vaaditakaan kuin Prinsessalta. Pojalla on kyllä uhmakin niin pahasti päällä, että kun se iskee, siinä on turha yrittää selittää tarroista ja muusta ja yrittää lahjoa toista yhteistyökykyiseksi. Uhmaaminen on silloin paljon tärkeämpää. Ja lattialla potkiminen ja parkuminen. Parhaiten tuo toimii pojan kohdalla, kun palkitsee niistä onnistumisista ja vahvistaa sitä onnistumisen kokemusta.

Käytiin sitten kaupassa hakemassa lasten palkinnot. Prinsessa oli suunnitellut ostavansa prinsessan tai hepan ja Poika Gormiteja. Prinsessa löysikin helposti haluamansa ja mukaan tarttui Ariel ja Lumikki, joilla onkin leikitty ahkerasti. Pojallakin oli jo Gormitit valittuna, kun tuo huomasi viereisellä hyllyllä Lego nosturin, jollaista toivoi jo jouluksi. Mokoma, tyhmä joulupukki ei vain sellaista tuonut. Mies huomasi nosturin olevan tarjouksessa ja siinä vaiheessa minun oli ihan turha puhuakaan enää Gormiteista. Olinhan minäkin tuota nosturia miettinyt syntymäpäivälahjaksi, mutta saakoon nyt lahjaksi sitten vaikka niitä Gormitteja.

Nosturin kasaamisessa vierähti sitten ilta hyvin Prinsessan leikkiessä prinsessoillaan. Pojan kärsivällisyyttä ja malttia täytyy kyllä ihmetellä. Kuten myös sitä, että tuo pystyy muistamaan ja pysymään siinä yhden asian haluamisessa. Useimmat lapset kun tuntuvat yhtenä päivänä haluavan yhtä ja seuraavana jo toista. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tuo on halutessaan meidän perheen pitkäjänteisin ja kärsivällisin kaveri.

Tässä vielä Prinsessa prinsessoineen. Uudet taulukot odottavat oveen kiinnittämistä ja lapset uusia taulokoitaan innolla. Tänään mies vei lapset luistelemaan ja laskemaan mäkeä serkkujen ja isovanhempien kanssa. Minä sain vapaa päivän, koska olin eilen kipeänä ja ehdin päivittämään blogiakin. Päivän retkestä ei kyllä saada kuvia ja olisihan siitä voinut jotain kirjoittaa blogiinkin, jos olisi ollut mukana. Mutta kyllä tämä yksin kotona oleminen on luksusta.

Loppuun vielä kuva Pojasta koottuinen nostureineen.

Varhainen tipu on pääsiäisenä valmiina

Sain syntymäpäivälahjaksi Nicki Trenchin kirjan Supersöpöt maskotit, josta nuo edellisetkin virkkaukset olivat. Siinä oli myös tipuperhe, jonka ajattelin virkata meille pääsiäiskoristeeksi. Ajoissa aloitettu on varmasti pääsiäisenä valmiina, etenkään kun ei voi olla mitään takuita kuinka kauan puuskainen käsityöluonteeni jaksaa väkertää. Into on kyllä säilynyt. Saanko esitellä: Kukko ja Kana sekä seitsemän tipua:

Timi, Jimi, Mimi, Nemo, Siru, Sini ja isokoipinen pikku Septimus. Pikku Septimus on pienempi, koska se on virkattu Novita Woolista ja muissa lankana on Seitsemän veljestä. Tuota pehmeämpää lankaa oli kyllä mukavampi virkata, mutta koska noita jämälankoja nyt löytyy tuota jälkimmäistä merkkiä, taidan pysyä siinä.

Näiden lisäksi on valmistunut vielä Mustekalakin, joka on pojan ehdoton uusi suosikki (kunnes teen hämäkäkin). Sekä toiset koskaan kutomani tumput, joista ehkä tuli hieman turhan kapeat. Niistä ensimmäisistä tumpuista ei kannata mitään puhua.
Näiden lisäksi on valmistunut yksi kissakin, joka sopivasti oli kuvaushetkellä kadoksissa. Päivitän
kuvia, kunhan katti suvaitsee tulla kätköstänsä. Koukulla on nyt prinsessa Mustekala ja Merenneidosta oli tytön kanssa puhetta, mutta näiden jälkeen pitäisi jotain uutta keksiä koukulle tai puikolle. Ompeluksia kun ei voi tehdä samalla kun katsoo televisiota.

Ompeluinnostus

Olen ehkä selannut liikaa käsityöaiheisia blogeja, sillä jostain on tarttunut omituinen ompeluinnostus. Sen seurauksena työpöytäkin sai uuden järjestyksen. Tietokone sai väistyä nurkkaan ompelukoneen tieltä. Sen verran tämä outo ompeluinnostus vielä pysyy kurissa, etten uusia kankaita ole hankkinut. Niitäkin on vaikka mitä ihania tarjolla. Ajatuksena on, jos tekisi lapsille legginsejä, paitoja ja vaikka itsellekin paidan tai pari. Ensin voisi kuitenkin kaivaa kangasvarastoaan ja ommella jo valmiiksi leikatut nukenvaatteet valmiiksi. Hieman kyllä epäilyttää koko ajatus. Ompelukoneet ja minä eivät ole kovin yhteensopiva kokonaisuus.

Jostain pitäisi sitten taikoa tähän innostukseen aikaakin, mutta mistä. Kotityöt vievä t puolet päivästä ja tuon nuoremman nukuttaminen kolmasosan. Onneksi näitä kahta saa hieman limitettyä. Mutta silti sitä aikaa ei ole yhtään ylimääräistä. Tai sitten vain pitäisi olla aikaansaavampi, tehokkaampi, mutta milläpä sitä laiskaa perusolemustaan muuttaisi.

Lisäksi meille muutti kuntopyörä, jolle olen luvannut rajallista aikaani 4x30 minuuttia viikossa. Enpä suuresti sen usko vaikuttavan painoon pudottavasti, mutta jos nyt kunto edes nousisi.