Kuusimetsällä

Tämä päivä oli yksittäinen isoin joulumielen tuoja minulle tänä vuonna. Muutenhan minulla on ollut joulumieli vähän hukassa. Nytkään ei enää tunnu niin jouluiselta, kun Herra kaskpuol huutaa ja kitisee väsymystään. Samaa teki lähtiessäkin. Näiden kanssa usein miettii, kannattaako se ja onko mikään tekeminen kaiken sen kitinän arvoista.

Tänään pakkanen oli lauhtunut juuri sopivasti ja lähdettiin hakemaan kuusta miehen isovanhempien mailta. Tyttö muistikin matkalla paikan kesältä ja perillä odottivat tutusti miehen vanhemmat, joiden kanssa lähdettiin kulkemaan pellon laitaa. Pellon laidalta poikettiin metsään, josta löytyikin kaksi ihan komeaa kuusta. Toista pääsin minäkin sahaamaan. Kahdesti, kun kuusi oli kolmimetrinen, eikä mies suostunut koko puuta kantamaan lyhyttä matkaa metsän halki.

Pihassa paistettiin sitten nuotiolla makkaraa. Lapsista sekin oli mukavaa ja jännittävää. Syöminen oli hieman hankalaa rukkasten kanssa. Tai lähinnä se oli sitä, että minä sain koko ajan olla ilman tumppuja joko laittamassa tai ottamassa pois rukkasia.

Mutta mukavaa se oli. Ja kaiken sen kitinän arvoista. Saatiin hieno kuusikin. Noin komeasta olisikin joutunut maksamaan ihan kunnolla. Pitäisiköhän tästä tulkita, että minun pitäisi ulkoilla enemmän? Ei kai, enhän minä!

Piparintuoksua

Nyt on enää se joulusiivous tehtävänä, sitten voi ehkä alkaa rentoutua ja viettää joulua. Siivota ajateltiin huomenna.

Tämän päivän urakka sujui yllättävän hyvin. Poika jaksoi yhdeltä valmiiksi kaulitulta taikinalta painaa pari piparia ja siirtyi sitten syömään taikinaa ja katsomaan lastenohjelmia käyden aina välillä hakemassa hieman lisää taikinaa tai painamassa pari piparia. Tyttö jaksoi hieman pidempään, mutta siirtyi hänkin lastenohjelmien pariin jättäen urakan äidille ja paistamisen isälle. Miehen mielestä pipareista tuli tänä vuonna hyvin tasalaatuisia. Laitan nyt tähän ylös, kun en ohjeeseen vielä ehtinyt, että ne paistettiin 175 asteessa toiseksi ylimmällä tasolla.

Minulla ei vain ole minkäänlaista suhteellisuuden tajua pipareiden ja lumen suhteen. Onhan tuossa noita aika hyvä kasa, mutta riittävätkö ne, riittävätkö varmasti?

Joulun TOP 3...

...stressin aiheuttajaa lasten kanssa:
1. Joulusiivous
2. Pipareiden leivonta
3. Piparitaikinan teko

Ja minulla on jäljellä noista vielä kaksi kamalinta.

Tehtiin siis piparitaikina tänään. Kysykää ennemmin, mitä kaikkea Poikaa ei kielletty maistamasta ja mitä kaikkea sitten lopulta jätti maistamatta. (Ei mitään. Sinne meni iloisesti kardemumma, siirappi, taikina, jauhot...) Onneksi Neiti Nelivuotias oli tänääänkin ihastuttavan reipas ja iloinen. Oikea joulunhenki.

Kyllähän minä tykkään tehdä joulua, mutta kyllä minä kaipaan sitä, että sitä joulua sai laittaa vain itselleen. Silloin kun huvitti. Kaikessa rauhassa. Omaan tahtiin. Ilman että joutuu pitämään silmät selässäkin ja muistamaan siivota kaiken pois ennen kuin se on lattialla, kaadettu pöydälle tai muuten tai jotain muuta.

Ostettiin sitten kaupasta pieni valmistalopakettikin. Lapset olivat innoissaan, mutta luulen, ettei mies kovin helpolla ensi vuonna asiasta innostu. Onnistuin kasausvaiheessa polttamaan puolison sormet. Tasapuolisuuden nimissä, roiskui sitä omillekin sormille, mutta omani ovat ilmeisesti palonkestävämmät. Tapaturman jälkeen mies lukittautui yksityiseen osaansa kotiluolaa ja minulle jäi taslon pystytys lasten kanssa. Ja koristelu. Ja jälkien siivous.

Onneksi Neiti Nelivuotias oli reipas ja ihana. Herra Kakspuol ulvoi lähes koko ajan kuin sireeni.

Rauhallista joulua sitten vain, mutta talosta tuli komea. Kaunein kaikista ja paljon hienompi kuin paketin kyljessä, sanoi Neiti Nelivuotias.

Unien sillalla

Tässä ovat Liru ja Fauni. Kaksi, jotka eivät koskaan tähän maailmaan saapuneet, vaan jäivät Unien sillalle, paikkaan, josta unelmat ja toiveet tulevat ja jonne ne palaavat. Muuta minulla ei ole kuin näihin kuviin kiteytyvät mielikuvat siitä mitä odotin. Liru meni kesken viikolla 7+2, jolloin minut kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan ja leikattiin seuraavana aamuna. Siitä on hieman yli neljä kuukautta. Fauni viikolla 4+3, vaikka epäilivätkin sen olleen viikkoa tai kahta pidemmällä, päivystysvastaanoton kautta sairaalaan. Vain kuukausi sitten.

Onneksi olin Faunia odottaessa edellisenä lauantaina herännyt vahvaan tarpeeseen testata. Sain sentään odottaa muutaman päivän. Molemmat olivat kohdunulkoisia raskauksia. Lirun jäljiltä poistettiin vasen munatorvikin, Faunista oikean puoleinen sentään säästyi ja pieni, vaikkakin epätodennäköinen, mahdollisuus uudelle raskaudelle annettiin. Jos tulen vielä raskaaksi, minulla on ollut yhtä monta raskautta kuin äidilläni. Se on ajatuksena aika hurja, enkä moista olisi koskaan uskonut.

Olen yhä surullinen, vaikka en enää aktiivisesti surekaan. Toisinaan suru riipaisee yhä suuresti. Yleensä silloin, kun on onnellisimmillaan. Tuntuu yhtä aikaa äärettömän onnelliselta ja pohjattoman surulliselta.

Elämä kuitenkin jatkuu, eikä minunkaan tarvitse jäädä täysin vaille vauvan tuoksua. Sukuun on syntynyt pieni tyttö, jonka näen viimeistään jouluaattona. Lirun ja Faunin tapaan Unien sillalla, paikassa todellisuuksien välillä.

Valoa pimeään ja paukkupakkasia

Meillä on nyt jouluvalot. Paikoillaan ne ovat olleet jo jonkin aikaa, mikä on sinänsä ihme, koska yleensä tässä vaiheessa vuotta pohdimme asiaa ja huomaamme pohtivamme asiaa vielä sittenkin, kun päivä pitenee ja pimeä vähenee. Ja valon tarve. Etupihalle miehen vielä pitäisi laittaa yksi valosarja ja sitten pimeys olisi voitettu. Tosin luulen, että se jää hyväksi aikomukseksi ja pimeys voitetaan muilla keinoin sitä ennen. Ehkä ensi vuonna sitten.

Minä pidän noista jääpuikkovaloista. Ne sopivat hyvin hyytäviin pakkasiin, mutta ovat ajankohtaiset myös silloin kun räystäät valuvat ja on oikeitakin puikkoja tarjolla. Niiden pois ottamisella ei siis ole kiirettä.

Lapsilla on oma jouluvalonsa. Poika rakastaa junia, joten tuo sopii hyvin lastenhuoneeseen. Harmi vain, että se on yövaloksi liian kirkas, kun nuo muutenkin nukkuvat huonosti.

Nyt meillä on ulkolämpömittarikin. Mies totesi ilmeisesti sellaisen ostamisen helpommaksi kuin kadoksissa olevan sääaseman asentamisen. Minä en ole edes niin varma, että se olisi enää toiminutkaan. Nyt on sitten hyvä seurata paukkupakkasia mittaria tarkkailemalla.

On muuten blogin päivittäinen nykyään hankalaa. Konekin täytyi käynnistää kahdesti ja selain kaatui ainakin kolmesti. Valitettavasti en ole tainnut tänä vuonna olla niin kiltisti, että saisin uuden ja paremman koneen joululahjaksi. Ehkä ensi vuonna sitten.

Tonttuja liikkeellä

Viime viikkoisten kerhon joulujuhlien innoittamina laitettiin kotiinkin esiin koristeita. Perinteikkään paikan ruokapöydästä sai tonttushakki. Lapsista oli ihana avata tonttuja kääreistään ja asetella niitä laudalle.

Shakkinappulat ovat myös mieluisia leluja. Ne vaeltavat usein pitkin keittiön pöytää Peikkoäidin ilona. Minähän ne sitten omille paikoilleen saan asetella. Leikki on luvallista, mutta kaiken joulumielen saa kyllä kaikkoamaan, jos nappuloita kohdellaan huonosti. Etenkin Peikkopoika kokeilee tätä tämän tästä. Jotenkin tuntuu, että tällä pojalla järki vähenee sitä mukaa kun hiukset kasvaa. Sanoohan jo sanonta, ettei järki ja tukka viihdy samassa päässä.

Samalla otettiin esille tonttulakitkin. Täytyihän sellaiset kerhon joulujuhlassa olla. Jostain syystä minä olin kuitenkin ainoa aikuinen, jonka päähän sellainen oli eksynyt. Pisteet minulle. Olkoot muut vanhemmat vain aikuisia ja tylsiä. Jouluna saa lapsettaa ja kunnolla.

Pakastettuja poneja

Posti toi tänään pakastettuja poneja. Laumaan liittyivät baby Snookums ja flat foot Blue Belle. Ponikeräily on ollut hieman tauolla viime aikoina. En noista kuitenkaan ole raaskinut luopua ja varmaan vähitellen alan taas kartuttaa kokoelmaani. Ponit olivat aivan pakkasen kangistamia, mutta lämpenivät kuitenkin pian sisäilmassa.

Lapsetkin sitten intoutuivat leikkimään äidin poneilla. Äidin poneista on sääntö. Niillä saa leikkiä, jos leikkii nätisti ja vie ponit leikin jälkeen takaisin kaappiin paikalleen. Nämä taitaakin olla ainoita leluja, jotka meillä kerätään leikin jälkeen.

Heppahöperö Prinsessapeikko keksi poneille hienoja nimiäkin. Mukana olivat mm. Hissa, Nessa, Vetta, Arras, Arri, Norri, Rossi, Nossi, Pappa, Ranna, Nanna ja Ronni. Leikin pääasiallinen idea taisi olla asetella ponit ensin jonoon ja siirtää jono sitten poni kerrallaan siirtyi toiseen paikkaan. Poniaiheisella keräilijäfoorumilla muistelen jonkin toisen keräilijän kertoneen leikkineensä lapsena vastaavaa. Prinsessapeikon leikkiä häiritsi tosin välillä Peikkopoika, joka kävi aika ajoin kaatamassa ponit kumoon. Toisinaan tuo oli ihan mukavasti leikissä mukanakin. Siskon kiusaus taitaa kuitenkin olla kaikkein hauskinta.

Aamusatu Peikkopojan kertomana

Kirjasta Arthur Spiderwickin luonto-opas .

Lohikäärmeet ovat menneet nukkumaan Peikkopojan sänkyyn. Isohirmulisko ei ole mennyt nukkumaan. Tuo pitää perhosta kädessä. Tuo siivoaa koko talon. Tuossa on avaruusalus. Avaruusaluksessa on pyörät tallella. Se lentää tuonne taakse. Kirjaimet potkivat kaappia. Kissa potkii kaappia.

Sitten hirveästi naurua ja kikatusta, mutta aika hyvin 2,5 vuotiaalta.

Nyt lähdetään kauppaan ostamaan Peikkopojalle uutta suklaakalenteria, koska eilisen kauppareissun ajaksi onneton kalenteri oli unohtunut Mörrimöykky kaksikon ulottuville ja ne olivat tietenkin ahmineet sen parempiin suihin. Kalenterista ei ollut jäljellä kuin kaksi yksinäistä luukkua ja suklaiden muovinen tausta. Toivottavasti vielä tähän aikaan kuusta on suklaakalentereita jossain kaupassa...

Prinsessapeikko aloitteli tänään Heppajengi-leikkejä, joka vaihtuivat kyllä aika pian nukkeleikeiksi.

Dungeons & Dragons or Snakes and Ladders

Eli Luolia ja Lohikäärmeitä vai Käärmeitä ja Tikkaita vaiko sittenkin kokonaan jotain muuta. Meillä asuu miekkaaja (miekkailija). Miekkaaja, joka haluaa löydä käärmeitä. Ei siinä mitään. Mielikuvitus on hyvä asia ja minä tuen miekkailuakin. Kunhan en ole käärme. Ainakaan käärme, jota lyödään lelumiekalla.

Muuten, mitä iloa on kipeistä lapsista, jos ne eivät ole kipeinä yhtään sen rauhallisempia?

Kuusen koristeita

Joulu tulee, pitäisikö sitä varten koristellakin? Askarreltiin lasten kanssa kuusenkoristeita taikataikinasta. Ensin mietin tulisiko piparin värisestä massasta parempia, mutta päätin sitten, että on taikataikinan kanssa on varmempi käyttää oikeita muotteja. Kun muistin, että meillä on kaapissa punaista elintarvikeväriäkin, suunnitelma oli sillä selvä. Ensimmäisenä kuvat paistamattomista pipareista ja alla paistetuista.

Meillä nuo muotit ovat keskimääräistä jouluisempia. Kaikkihan tuntevat joululepakon ja -leppäkertun yhdessä joulutraktorin ja -junan kanssa. Joka tapauksessa nämä varmasti näyttävät kivoilta kuusessa.

Lopuksi vielä kuvat innokkaista askartelijoista, joista nuorempi on nyt flunssassa ja valvotti koko viime yön.

Tuleva tekniikkanörttipeikko

Äitipeikon uusi työpöytä löysi heti uuden käyttäjän. Tuleva tekniikkanörtti otti sen itselleen. Tuleva tekniikkanörtti tykkää myös kuunnella musiikkia äidin puhelimesta. On se kiva, kun kaikki äidin omatkin jutut, omitaan pikkupeikkojen toimesta.