Lahjonta, kiristys ja uhkailu

Nehän ne ovat nämä perinteiset lasten kasvatus metodit. Meillä turvauduttiin arjen sujumisessa tarratauluun. Viidestä tarrasta sai kolikon ja kun taulu oli täynnä tarroja pääsi kauppaan ostamaan kolikoillaan jonkin lelun. Prinsessan kohdalla tämä toimikin ja tarroja kerätessään elämä prinsessan kanssa olikin suhteellisen helppoa useimpina päivinä. Prinsessa oppi jopa syömään salaattia, vaikka ei siitä kuulemma pidäkään. Tietenkin joukkoon mahtuu huonojakin päiviä, mutta niitä on aina. Ja hyvin Prinsessa ymmärsi, jos se oma huono käytös oli ollut sen tarrojen saamattomuuden takana.

Poika, joka sitkeästi väittää nykyään olevansa pieni koira ja käyttäytyykin niin, taas ei aivan päässyt vielä perille tämän taulukon tarkoituksesta. Toki, koska poika on pienempi, ei siltä aivan samaa vaaditakaan kuin Prinsessalta. Pojalla on kyllä uhmakin niin pahasti päällä, että kun se iskee, siinä on turha yrittää selittää tarroista ja muusta ja yrittää lahjoa toista yhteistyökykyiseksi. Uhmaaminen on silloin paljon tärkeämpää. Ja lattialla potkiminen ja parkuminen. Parhaiten tuo toimii pojan kohdalla, kun palkitsee niistä onnistumisista ja vahvistaa sitä onnistumisen kokemusta.

Käytiin sitten kaupassa hakemassa lasten palkinnot. Prinsessa oli suunnitellut ostavansa prinsessan tai hepan ja Poika Gormiteja. Prinsessa löysikin helposti haluamansa ja mukaan tarttui Ariel ja Lumikki, joilla onkin leikitty ahkerasti. Pojallakin oli jo Gormitit valittuna, kun tuo huomasi viereisellä hyllyllä Lego nosturin, jollaista toivoi jo jouluksi. Mokoma, tyhmä joulupukki ei vain sellaista tuonut. Mies huomasi nosturin olevan tarjouksessa ja siinä vaiheessa minun oli ihan turha puhuakaan enää Gormiteista. Olinhan minäkin tuota nosturia miettinyt syntymäpäivälahjaksi, mutta saakoon nyt lahjaksi sitten vaikka niitä Gormitteja.

Nosturin kasaamisessa vierähti sitten ilta hyvin Prinsessan leikkiessä prinsessoillaan. Pojan kärsivällisyyttä ja malttia täytyy kyllä ihmetellä. Kuten myös sitä, että tuo pystyy muistamaan ja pysymään siinä yhden asian haluamisessa. Useimmat lapset kun tuntuvat yhtenä päivänä haluavan yhtä ja seuraavana jo toista. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tuo on halutessaan meidän perheen pitkäjänteisin ja kärsivällisin kaveri.

Tässä vielä Prinsessa prinsessoineen. Uudet taulukot odottavat oveen kiinnittämistä ja lapset uusia taulokoitaan innolla. Tänään mies vei lapset luistelemaan ja laskemaan mäkeä serkkujen ja isovanhempien kanssa. Minä sain vapaa päivän, koska olin eilen kipeänä ja ehdin päivittämään blogiakin. Päivän retkestä ei kyllä saada kuvia ja olisihan siitä voinut jotain kirjoittaa blogiinkin, jos olisi ollut mukana. Mutta kyllä tämä yksin kotona oleminen on luksusta.

Loppuun vielä kuva Pojasta koottuinen nostureineen.