Kuusimetsällä

Tämä päivä oli yksittäinen isoin joulumielen tuoja minulle tänä vuonna. Muutenhan minulla on ollut joulumieli vähän hukassa. Nytkään ei enää tunnu niin jouluiselta, kun Herra kaskpuol huutaa ja kitisee väsymystään. Samaa teki lähtiessäkin. Näiden kanssa usein miettii, kannattaako se ja onko mikään tekeminen kaiken sen kitinän arvoista.

Tänään pakkanen oli lauhtunut juuri sopivasti ja lähdettiin hakemaan kuusta miehen isovanhempien mailta. Tyttö muistikin matkalla paikan kesältä ja perillä odottivat tutusti miehen vanhemmat, joiden kanssa lähdettiin kulkemaan pellon laitaa. Pellon laidalta poikettiin metsään, josta löytyikin kaksi ihan komeaa kuusta. Toista pääsin minäkin sahaamaan. Kahdesti, kun kuusi oli kolmimetrinen, eikä mies suostunut koko puuta kantamaan lyhyttä matkaa metsän halki.

Pihassa paistettiin sitten nuotiolla makkaraa. Lapsista sekin oli mukavaa ja jännittävää. Syöminen oli hieman hankalaa rukkasten kanssa. Tai lähinnä se oli sitä, että minä sain koko ajan olla ilman tumppuja joko laittamassa tai ottamassa pois rukkasia.

Mutta mukavaa se oli. Ja kaiken sen kitinän arvoista. Saatiin hieno kuusikin. Noin komeasta olisikin joutunut maksamaan ihan kunnolla. Pitäisiköhän tästä tulkita, että minun pitäisi ulkoilla enemmän? Ei kai, enhän minä!